Minusta

Olen reilu nelikymppinen yrittäjäperheen tytär, kahden lapsen äiti Kuusamosta. Islanti ja erityisesti islanninhevoset ovat olleet osana elämääni 2000-luvun alusta, jolloin pääsin tutustumaan islanninhevosiin työharjoittelun merkeissä. "Issikat" veivät mennessään ja vuonna 2003 ensimmäisen Islannin- matkani tarkoitus olikin löytää yritykselleni hyviä käyttöhevosia. Siltä matkalta mukaan lähti seitsemän islanninhevosta silloiselle yritykselleni "Kuru-tallille" maastoratsastuskäyttöön ja myöhemmin hevosia käytiin etsimässä/ostamassa Islannista lisää. Nämä matkat ovat kohdistuneet pääasiassa Pohjois-Islantiin, mutta myös pääkaupungissa Reykjavikissä olen kerennyt pyörähtämään.

Islanninhevoset ovat edelleen osana elämääni harrastuksena, tärkeimpänä 26-vuotias Tritla frá Gerdi, joka on ollut perheessämme jo 20 vuotta.

Hevosten lisäksi Islannista lähti mukaan myös tietysti islantilaiset villapuserot koko perheelle. Nämä puserot ovat edelleen käytössä, eikä niitä ole koskaan esimerkiksi pesty. Äidiksi tultuani, hankin taaperoikäisille lapsilleni myös islantilaiset villapuserot Islannista ja nyt teini-ikään kasvettuaan on uusien villapuseroiden aika. Myös oma vaatekaappini huutaa jo seuraavaa "islantilaista".

Verkkokauppani kautta nyt Teilläkin on mahdollisuus saada pala tästä maagisesta "Tulen ja Jään" maasta, tervetuloa tutustumaan verkkokauppaani!

Mirka (ja reipas avustaja berninpaimenkoira Hertta)